Verosäädökset 2024
Verosäädökset 2024 -lakikokoelma on verotuksen tehokas työväline. Teos sisältää kattavasti verolainsäädännön ja muuta läheisesti verotukseen liittyvää lainsäädäntöä. Teoksessa on keskeinen voimassa oleva veroja ja verotusmenettelyä koskeva lainsäädäntö aihealueittain ryhmiteltynä.
Vuosittain annettavien säädösten lisäksi teoksessa on huomioitu muun muassa uusi laki suurten konsernien vähimmäisverosta (1308/2023) ja seuraavat säädösmuutokset:
- Arvonlisäverolakiin (1501/1993) on tehty Suomen Pohjois-Atlantin sopimukseen liittymisen edellyttämät muutokset Pohjois-Atlantin sopimuksen puitteissa toteutettavan puolustustoiminnan osalta.
- Lakia työttömyysetuuksien rahoituksesta (555/1998) on muutettu julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden uudelleen järjestämisen myötä kuntien lisääntyneen työttömyysetuuksia koskevan rahoitusvastuun osalta.
Säädösten lisäksi teos sisältää runsaasti toimituksellisia huomautuksia, kuten viittauksia muualle lainsäädäntöön, ja verotusta koskevia oikeustapaustiivistelmiä.
Teoksen lainsäädäntöosuus on jaettu selkeisiin osa-alueisiin, esimerkiksi varojen arvostaminen verotuksessa, yritystoimintaverot, kansainvälinen verotus, ennakkoperintä ja kirjanpito. Kirja sisältää myös yhtiö- ja hallintolainsäädäntöä. Jo 30. vuosikerta!
Kestotilaushinta: 118,15 euroa
Kestotilaukset asiakaspalvelustamme asiakaspalvelu.lakitieto@edita.fi tai puhelimitse 020 450 05.
Ulkoasu | Pehmeäkantinen |
---|---|
Varastotilanne | Varastossa |
Tuotetyyppi | Painetut kirjat |
ISBN | 978-951-37-8975-6 |
Painos | 1. painos |
Julkaisija | Edita Lakitieto Oy |
Kirjastoluokka | 33.25 |
Sisällysluettelo | Lataa sisällysluettelo |
Sivumäärä | 1200 |
Julkaisuvuosi | 2024 |
Julkaisupäivämäärä | 19.3.2024 |