2021

Hyvä hallitustyö

Sisältyy vain digikirjastoon

Digikirjat

Hallitustyötä osaavien ihmisten tarve on jatkuvasti kasvanut. Samaan tahtiin on kasvanut hallitustyöskentelijöiden tiedon tarve. Jokaisen hallitustyötä tekevän tulee jo oman oikeusturvansa takia tietää vastuunsa ja tuntea oikeat toimintatavat. Myös yrityksen edustajien tulee tietää, mitä hallitukselta voi odottaa ja mitä ei.

Teos kertoo perusasiat hallitustyöstä ensimmäiseen hallituspaikkaansa menevälle ja kulkee mukana kokeneemman hallitustyöskentelijän salkussa hyödyllisenä hakuteoksena. Kirjan lopun laaja liiteosio sisältää muun muassa osakeyhtiölain, asialuettelon listaamattomien yhtiöiden hallinnon kehittämiseksi, listayhtiöiden hallinnointikoodin sekä pöytäkirja- ja työjärjestysmalleja.

Teoksessa on myös luku, jossa käsitellään yhdistysten, säätiöiden ja osuuskuntien hallitustyöskentelyä ja governanssia. Osakeyhtiömaailmasta mukaan on otettu myös kuntayhtiöiden ja asunto-osakeyhtiöiden erityispiirteet. Hyvä hallintotapa elää ja kehittyy koko ajan. Tämä painos on päivitetty osakeyhtiölain ja hallintokoodin osalta.

Teoksen ovat kirjoittaneet OTL, VT Juhani Erma, TkT, partneri Tommi Rasila ja toimitusjohtaja Olli V. Virtanen. Kaikilla kirjoittajilla on pitkä ja monipuolinen kokemus hallitustyöstä.

Tuotetyyppi

Digikirjat

Sivumäärä

256

Julkaisuvuosi

2017

Tekijä / Tekijät
  • Juhani Erma
  • Tommi Rasila
  • Olli V. Virtanen
Julkaisija

Kauppakamari

Kirjastoluokka

69.1

Julkaisupäivämäärä

13.4.2021