2023

Yleisradiotoiminta ja markkinat Digikirja

Eduskunnan täysistunto hyväksyi 1.3.2022 lain, jolla Yleisradio Oy:stä annettua lakia muutettiin Yleisradiolle sallitun tekstimuotoisen julkaisutoiminnan osalta. Muutettu laki astui voimaan 1.8.2022. Teoksessa käydään läpi uudistunutta lainsäädäntöä yleisradiotoiminnan historian ja muun toiminnan valossa.

Digikirjat
Määrä

Sykäys tälle teokselle on syntynyt lakimuutoksen ympärillä Suomessa käydystä keskustelusta. Keskustelua yleisradioyhtiöiden toiminnan rajoista käydään vaihtelevalla intensiteetillä liki kaikissa muissakin Euroopan maissa.

Teos pyrkii asettamaan Suomessa Yleisradion ympärillä käydyn keskustelun EU-oikeudelliseen kontekstiin sekä kuvaa julkisen yleisradiotoiminnan sääntelyä Euroopassa osana laajempaa mediamarkkinoiden toimintaa. Teos sisältää maavertailun yleisradiotoiminnan sääntelystä tietyissä Euroopan unionin jäsenmaissa. Lisäksi kirjassa pohditaan mediamarkkinoiden muutosta sekä moniarvoisen median roolia yhteiskunnassa.

Tekijä

Mikko Alkio toimii osakkaana Roschier Asianajotoimisto Oy:ssä. Hän on erikoistunut kilpailu- ja valtiontukioikeuteen sekä eri toimialojen sääntelykysymyksiin.

Tuotetyyppi

Digikirjat

ISBN

978-951-37-8939-8

Painos

1. painos

Julkaisija

Edita Publishing Oy

Kirjastoluokka

07.2

Sivumäärä

274

Julkaisuvuosi

2023

Tekijä / Tekijät
  • Mikko Alkio
Julkaisupäivämäärä

15.3.2023

Määrä