2022

Sovittelu ja sen sovellukset Digikirja

Sovittelun käyttö konfliktien ratkaisemisessa on lisääntynyt voimakkaasti viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana Suomessa. Samalla sovittelu on levinnyt monille uusille aloille. Sovittelu ja sen sovellukset -kirja käsittelee monipuolisesti sovittelun erilaisia teoreettisia lähtökohtia ja käytännön sovelluksia. Kirjassa on käsitelty muun muassa rikossovittelua, tuomioistuinsovittelua, perhesovittelua, naapuruussovittelua ja ympäristösovittelua.

Digikirjat
Määrä

Teos on erinomainen tietolähde kaikille sovittelun kanssa työskenteleville, eri aloilla toimiville sovittelijoille sekä sovittelupalveluja hyödyntäville toimijoille. Se antaa mahdollisuuden verrata erilaisia käytössä olevia sovittelun sovelluksia keskenään ja tuo näkökulmia erilaisten konfliktien käsittelyyn, olipa sitten kyseessä työpaikan ristiriidat, ympäristökiistat, asumiseen ja naapuruuteen liittyvät konfliktit tai väestöryhmien väliset konfliktit. Kirja soveltuu myös oppikirjaksi sovittelukoulutukseen sekä erilaisiin oppilaitoksiin helppolukuisuutensa ja ymmärrettävän esitystapansa johdosta.

Tekijät

Kirjan kirjoittajat ovat suomalaisia eturivin tutkijoita ja sovittelijoita. Kirjan ovat toimittaneet yhteiskunnallisen oikeustutkimuksen professori, OTT Kaijus Ervasti ja KM, YTM, sovittelija, työnohjaaja Miriam Attias. Ervasti on Pohjoismaiden johtavia konfliktinratkaisun tutkijoita. Attias on naapuruussovittelun pioneeri, joka on kehittänyt menetelmiä naapuruuskonfliktien, ryhmien välisten konfliktien ja identiteettipohjaisten konfliktien käsittelyyn.

Tuotetyyppi

Digikirjat

ISBN

978-951-37-8331-0

Painos

1. painos

Julkaisija

Edita Publishing Oy

Kirjastoluokka

33.6

Sivumäärä

342

Julkaisuvuosi

2022

Tekijä / Tekijät
  • Kaijus Ervasti (toim.)
  • Miriam Attias (toim.)
  • Maija Gellin
  • Vaula Haavisto
  • Petra Hietanen-Kunwald
  • Riikka Hiitelä
  • Aino Jauhiainen
  • Heidi Jokinen
  • Jonna Kangasoja
  • Arja Konttila
  • Kirsikka Linnanmäki
  • Lasse Peltonen
  • Saara Remes
  • Julia Saarholm
  • Camilla Rauma-Sehm
  • Pia Slögs
  • Petri Taivalkoski
  • Heikki Turkka
  • Hanna Vuorinen
Julkaisupäivämäärä

13.4.2022

Määrä