2019

Turvallisuustutkintalaki – tulkinta ja käytäntö

Turvallisuustutkintalaki – tulkinta ja käytäntö on ensimmäinen yleisteos kansallisesta turvallisuustutkintalaista. Viimeaikaisten laajojen lakimuutosten myötä se on ajankohtainen uutuus turvallisuustutkinnan parissa työskenteleville ja muutoin turvallisuuden kehittämisestä kiinnostuneille.

Painetut kirjat
Määrä

Kirjassa käsitellään kansallisen turvallisuustutkintalain lisäksi tutkintaa koskevat Euroopan unionin asetukset ja direktiivit sekä kansainväliset sopimukset. Kirja sisältää myös runsaasti esimerkkejä Onnettomuustutkintakeskuksen tutkintakäytännöstä. Kirjan avulla lukija saa kokonaiskuvan turvallisuustutkintaa koskevasta sääntelystä ja kansallisesta turvallisuustutkinnan toimittamisesta. Kirja havainnollistaa myös turvallisuustutkinnan ja oikeudellisen vastuun kohdentamiseen keskittyvän tutkinnan rajapintaa.

Teos sopii erinomaisesti turvallisuustutkintaa toimittavien ja tutkinnassa virka-apua antavien viranomaisten käyttöön sekä turvallisuustutkinnan kohteille, tuomioistuimille, syyttäjille ja esitutkintaviranomaisille. Se soveltuu hyvin hakuteokseksi ja oppimateriaaliksi aihetta koskeviin koulutuksiin.

Tekijä

Kirjan kirjoittaja VT, DI Hannamari Helke on toiminut vuodesta 2013 Onnettomuustutkintakeskuksen hallintopäällikkönä ja osallistunut turvallisuustutkintalain viimeisimpien lainsäädäntömuutosten valmisteluun. Hän tekee parhaillaan turvallisuustutkinnasta väitöskirjaa Helsingin oikeustieteelliseen tiedekuntaan.

Ulkoasu

Pehmeäkantinen

Varastotilanne

Varastossa

Tuotetyyppi

Painetut kirjat

ISBN

978-951-37-7648-0

Painos

1.

Julkaisija

Edita Publishing Oy

Kirjastoluokka

33.2

Sivumäärä

228

Julkaisuvuosi

2019

Tekijä / Tekijät
  • Hannamari Helke
Julkaisupäivämäärä

16.12.2019

Määrä