2021

Markkinointioikeus

Sisältyy vain digikirjastoon

Digikirjat

Mikä on sallittua ja mikä kiellettyä kuluttajille suunnatussa markkinoinnissa? Markkinointioikeus-teoksessa tarkastellaan kuluttajansuojalain 2 luvun mukaista markkinoinnin sääntelyä erityisesti sitä koskevan markkinaoikeuden ja sen edeltäjän markkinatuomioistuimen yhteensä yli 35 vuoden aikana kertyneen oikeuskäytännön pohjalta.

Tarkastelun kohteena on myös EU:n vuonna 2005 hyväksymä direktiivi sopimattomista kaupallisista menettelyistä, sillä sen seurauksena kuluttajamarkkinointia koskevia säännöksiä jouduttiin meillä uudistamaan vuonna 2008. Direktiivin implementointi on johtanut meillä tilanteeseen, jossa ei ole aina täysin selvää, miten markkinointisäännöksiä tulee soveltaa.

Teos on tarkoitettu kaikille kuluttajamarkkinoinnin juridiikan kanssa työskenteleville virkamiehille, asianajajille ja tuomareille sekä markkinointioikeuteen perehtyville korkeakouluopiskelijoille.

Kirjoittaja Klaus Viitanen toimii kauppaoikeuden yliopistonlehtorina Helsingin yliopistossa, jossa hän vastaa kuluttajaoikeuden opetuksesta. Hän on julkaissut useita suomen- ja englanninkielisiä teoksia ja artikkeleita kuluttajaoikeudesta.

Tuotetyyppi

Digikirjat

Sivumäärä

612

Julkaisuvuosi

2017

Tekijä / Tekijät
  • Klaus Viitanen
Julkaisija

Kauppakamari

Kirjastoluokka

33.36

Julkaisupäivämäärä

13.4.2021