2022

Pomon parhaat ratkaisut

Sisältyy vain digikirjastoon

Digikirjat

Pomon parhaat ratkaisut -käsikirja tarjoaa tukea itsensä, yksilöiden ja ryhmän johtamiseen.

Työn muuttuessa myös johtaminen kohtaa uusia haasteita. Pomon on opittava johtamaan itseään ja muita. Hyvä johtaja saa ihmiset ympärillään innostumaan työstään ja kokemaan työnsä merkitykselliseksi. Vain osallistava johtamistapa voi luoda yrityskulttuurin, jossa luovuuden vaaliminen ja jatkuva oppiminen ovat mahdollisia. Pomoilta kaivataan nyt myös rohkeutta: kannattaa luottaa omaan kehittymiskykyynsä ja siihen, että työntekijöissä on paljon enemmän potentiaalia kuin mikä päälle päin näkyy. Johtamisessa kehittyminen helpottuu, kun ymmärtää, miten hyödyntää valmentavaa, ratkaisukeskeistä ja myönteistä johtamisotetta.

Teoksessa on oivalluttavia kysymyksiä ja konkreettisia työkaluja myös niihin haasteellisiin arkipäivän tilanteisin, joissa tekisi mieli pakata reppu ja lähteä vuodeksi kiertämään maailmaa. Kirja ei neuvo vaan valmentaa oman ajattelun johtamiseen, perehdyttää valmentavan johtamisotteen käyttöön eri tilanteissa ja kertoo esimerkkejä todellisesta elämästä. Kirjan avulla pomot voivat haastaa itsensä ja löytää omiin, ajankohtaisiin tilanteisiinsa sopivia uudenlaisia ratkaisuja. Kirja vahvistaa ratkaisukeskeistä, valmentavaa johtamisotetta.

Käsikirja sopii kaikille johtamistyötä tekeville, työyhteisöjen kehittäjille ja alan opiskelijoille. Teoksen uudistetussa painoksessa on otettu huomioon etäjohtamisen haasteet ja nykyajan vaatimukset. Teokseen on lisätty esimerkkejä, joissa paneudutaan näihin teemoihin.

Tuotetyyppi

Digikirjat

Sivumäärä

252

Julkaisuvuosi

2021

Tekijä / Tekijät
  • Pia Aalto
  • Minna Kurttila
Julkaisija

Kauppakamari

Kirjastoluokka

69.11

Julkaisupäivämäärä

27.4.2022