EU:n ennallistamisasetus pyrkii hillitsemään globaalia luontokatoa

Ennallistamisasetus on osa EU:n biodiversiteettistrategiaa, jonka tarkoitus on pysäyttää luontokato ja vähitellen kääntää luonnon monimuotoisuuden kehitys positiiviseen suuntaan. Tämän vuoden elokuussa voimaan tullut ennallistamisasetus täydentää luonnonsuojelupolitiikkaa antamalla luontotyyppien ja lajien elinympäristöjen ennallistamis- ja palauttamistoimien toteuttamiselle määräaikaan sidotut, mitattavissa olevat tavoitteet. Tällaisia tavoitteita ei sisälly aiempiin luonto- ja lintudirektiiveihin. 

Koko EU:n laajuinen tavoite on, että vuoteen 2030 mennessä jäsenmaat ovat toteuttaneet ennallistamistoimia vähintään 20 prosentilla asetuksen kattamista maa- ja merialueista. Kaikki ennallistamista vaativat ekosysteemit tulee ennallistaa vuoteen 2050 mennessä.

– Määräaikaan sidottujen mitattavissa olevien tavoitteiden asettaminen on asetuksen keskeisin uudistus, luonnonvaraoikeuden tutkimusprofessori Jukka Similä sanoo.

Heikentämiskiellolla pyritään ylläpitämään riittävä taso

Asetus määrittää tavoitteet, mutta jäsenvaltiot itse päättävät, millä keinoin tavoitteet saavutetaan. Tätä varten jäsenvaltioiden on laadittava luonnos kansallisesta ennallistamissuunnitelmasta elokuuhun 2026 mennessä. Suunnitelman tulee sisältää muun muassa määrällisen arvion ennallistettavista alueista viitteellisine karttoineen ja ennallistamistoimenpiteet sekä niiden lainsäädännöllisen pohjan. Komissiolla on tämän jälkeen kuusi kuukautta aikaa arvioida suunnitelmaa ja esittää havaintonsa siitä. Nämä havainnot jäsenvaltion on otettava huomioon lopullisessa suunnitelmassa.

Alueita, joilla on saavutettu luontotyyppien hyvä tila tai lajien elinympäristöjen riittävä laatu, koskee heikentämiskielto. Sen mukaan jäsenvaltioiden on pyrittävä ottamaan käyttöön tarvittavat toimenpiteet, joilla pyritään estämään alueiden tilan merkittävä heikentyminen.

– Heikentämiskielto muuttui valmistelun aikana komission ehdottamasta tiukemmasta muotoilusta tähän tulkinnanvaraiseen ja heikosti velvoittavaan muotoonsa. On odotettavissa, että heikentämiskiellon sisältö tarkentuu oikeuskäytännössä, Similä huomauttaa.

Jäsenvaltio voi päättää, että heikentämättömyyttä arvioidaan luonnonmaantieteellisen alueen tasolla kunkin luontotyypin ja lajin elinympäristön osalta niin sanotulla ”No Net Loss” -periaatteella. Tällöin luonnonsuojelulakiin nyt otettu vapaaehtoinen ekologinen kompensaatio voi nousta varteenotettavaan rooliin. Natura-alueilla kuitenkin noudatetaan tiukemman luontodirektiivin vaatimuksia.

Merkittävä julkinen rahoitus

Ennallistamisasetuksen toteuttaminen edellyttää todennäköisesti merkittävää valtion rahoitusta. Jo nyt Suomessa on käynnissä useita rahoitusohjelmia, joiden resursseja voitanee käyttää Similän arvion mukaan asetuksen täytäntöönpanoon. Tällaisia ohjelmia ovat Helmi-elinympäristöohjelma, Etelä-Suomen metsien vapaaehtoisen suojelun Metso-ohjelma ja virtavesien palauttamisen Nousu-ohjelma sekä vesiensuojeluohjelmat. 

Tällä hetkellä rahoitusohjelmat korvaavat aiheutuneita kustannuksia, mutta niihin ei sisälly varsinaisia taloudellisia kannustimia. Uudet valtiontuen suuntaviivat mahdollistavat myös tulosperusteiset tukiohjelmat.

– Tulosperusteista tukea myönnettäisiin tuloksen – siis sen mukaan, missä määrin luontoarvoja edistetään – eikä tuki olisi sidoksissa niinkään kustannuksiin, Jukka Similä huomauttaa.

Teksti: Juulia Lahnaoja
Kuva: Shutterstock/Jacob Lund